tiistai 16. huhtikuuta 2013

16. Reissu Hyvinkään hevossairaalaan

Eilinen oli vähän tylsäpäivä. Vaikka pääsin lähtemään koulusta aikaisemmin ei se ollut niin kivaa koska syynä oli matka Jackyn kanssa hyvinkäälle hevossairaalaan. Jacky on ollut ihan hyvä kokoajan kuitenkin su tunnilla se oli jotenkin epämääräinen edestä joten äiti päätti heti tutkituttaa ponin. Saimme ajan heti tiistaille siis eiliselle Olli Mäkelälle.

Äiti pakkasi ponin autoon ja otti mut kyytiin koululta. Matka kohti hyvinkäätä. Olimme siellä tuntia liian aikaisin onneksi lääkäri pystyi ottamaan meidät heti vastaan. Jackyn mielestä sairaala ei ollut niin kiva paikka. Sitä ihmetytti ja varmaan vähän pelottikin koko paikka. Sieraimet isoina aloitettiin tutkimus. Ensin kaikki  jalat tutkailtiin ja sitten juostiin ja juostiin ensin suoralla sitten maneesissa liinassa. Mitään ihmeellistä ei todettu. Hyppäsin selkään ja silloin lääkäri totesi epäpuhtauden.

Kolmen tunnin, neljän ratsastuskerran, ultrauksen ja röntgenkuvien jälkeen todettiin rasituksen aiheuttama kavioniveltulehdus ja sairaslomaa määrättiin sitten sen verran että nyt jää muutamat kisat väliin. Harmi mutta tärkeintä on että poni saadaan kuntoon ja taas päästään harjoittelemaan ja kisaamaan normaalisti. Poppis joutuukin nyt hommiin oikein kunnolla kun Jacky on lomalla.

Jacky kävelee nyt päivittäin kaksi kertaa päivässä kahden viikon ajan. Sitten toivottavasti tulehdus on poissa. Seuraavat kuulumiset ovat sitten enimmäkaeen Popsun kuulumisia.

Kovasti mietimme ollaanko lähdössä Ypäjälle kuun lopussa kisoihin, nyt sitten vaan Poppiksen kanssa. Riippuu tietysti tästä virustilanteesta ollaanko menossa vai ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti