keskiviikko 11. syyskuuta 2013

81. Keravan aluemestaruudet


Hei

Raportti sunnuntain aluemestaruuskisoista. Taas oli aikainen lähtö kotoa kohti kisapaikkaa. Matkassa Jackie, äiti, Mimmi, Peppiina ja minä. Poppis tuli myöhemmin Koskisten kyydilä jotta sen ei tarvinnut odotella montaa tuntia starttiaan. Kisoissa oli melkoisen suuret luokat joten väliajat venyivät väkisin pitkiksi.

Jackien kanssa startattiin tyyliluokassa 100 cm. Verkka oli melkoinen. Poni oli tulta ja tappuraa ja muutama pukkikin tuli. Kuitenkin radalle Jackie tasaantui ja tekikin tyylikkään suorituksen. Saatiin 40 pistettä joista valitettavasti vähennettiin -2 koska radan viimeinen este tippui. Kuitenkin lopputuloksissa olitiin melko korkealla kun luokka jaettiin lopputulos oli 13/41. Istunnasta saimme hienosti 8,5 pistettä ja muuten tulikin sitten kasia,  yksi 7,5 teiden ratsastuksesta sitä siis pitää petrata.

Poppis saapui paikalle ja oli verkassa oma ihana itsensä. Perusrata mentiin lennokkaasti puhtaasti ilman mitään hämminkiä. Nyt olikin sellainen voittajafiilis että uusinnassa antaa palaa. Noh uusinnan eka hienosti, toka myös kolmas nejäs oli suhteutettuvälillä pysty okseri ja se hienosti selvittiin. Sitten pitkä lähestyminen sarjalle ja vauhtia melkoisesti. Jotain tapahtui ja poni veti just ennen estettä liinat kiinni niin että ilmalentohan siitä tuli. Sinne sarjan keskelle tuli siten lennettyä ja kunnolla. Ensiapuporukka paikalle ja jääpussi selkään. Ei onnekxi sattunut pahemmin henkinen kolaus kyllä suuri ja harmitus sen mukainen.

Lopputuloksissa olitiin 10/31 ja mestari tänä vuonna Axel ja Rockstar. Meidän tallin Viiivi sijoittui kuudenneksi ja Peppiina oli neljäs. Laitan kuvia onnistumisista ja myös tälläkertaa epäonnistumiseta myös.






4 kommenttia:

  1. Auts toi tippuminen ! Onneks ei pahemmin käynny :)

    VastaaPoista
  2. Auts! Mutta hienosti tulit alas! :) Tässä mun näytä ilmalennosta. Tikit sain naamaan, muuten ei tapahtunut mtn kauheampaa! http://www.youtube.com/watch?v=UU8v25e_W0I

    VastaaPoista
  3. Moi! Laitoit kyselyä noista kuvista niin kertoisitko säpösi tai laittaisitko mulle viestiä osoitteeseen kinuski29@hotmail.com niin voisin lähettää sulle vielä pari mulla olevaa kuvaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tässä mun sähköpostiosoite jansku.kvarnstrom@gmail.com lähetä vain jos sinulla on lisää kuvia molemmista poneista :) sori myöhäinen vastaus :D

      Poista